AVARA KIRKKO

TAMPEREEN HIIPPAKUNTA

Kristuksen kirkko kuuluu kaikille

VALIKKO

Mikko Lehtovaara

47v | Nuorisotyönohjaaja, konsultti

Kotiseurakunta
Sääksmäki
Yhteystiedot
mikko.lehtovaara@evl.fi
117
Äänestysnumero kirkolliskokousvaalissa

Esittely

Olen kristillisen kasvatuksen kokenut ammattilainen. Asun Valkeakoskella. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja 18- ja 16-vuotiaat lapset sekä kaksi paimensukuista suomenlapinkoiraa.

Koulutukseltani olen sosionomi AMK ja kirkon nuorisotyönohjaaja. Valmistuin DIAKista vuonna 1999. Olen tehnyt seurakuntatyötä Tampereella, Vantaalla, Espoossa, Akaassa ja nyt viimeiset 15 vuotta Nokian seurakunnassa. Olen työskennellyt myös asiantuntijan viransijaisena Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulissa vuosina 2021–2023. Minulla ei ole minkään poliittisen puolueen tai herätysliikkeen jäsenkirjaa, mutta koen Siionin virret ja Taizén hengellisyyden itselleni läheisiksi.

Virkatyöni lisäksi toimin työnohjaajana (STOry) ja organisaatiokonsulttina. Aiemmin olen toiminut kirkkoneuvoston ja -valtuuston varajäsenenä kotiseurakunnassani Sääksmäellä.

Vapaa-ajallani harrastan veneilyä, musiikkia ja karatea.

Ajattelen, että osaamiselleni ja verkostoilleni olisi käyttöä kirkolliskokouksessa. Tunnen kirkon työtä ja seurakuntaelämää laajasti. Perheeni, taustani ja ystävyyssuhteideni myötä olen oppinut, että voisimme tehdä yhteistyötä paikallisten toimijoiden, etenkin yrityselämän, kanssa paljon nykyistä laajemmin ja molempia osapuolia hyödyttäen.

Miksi olen ehdolla kirkolliskokoukseen?

Ehdokkaamme
kirkolliskokousvaalissa
Ehdokkaamme hiippakuntavaltuuston vaalissa